sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Mitä meidän tilalle kuuluu?

Olen ajatellut jo jonkin aikaa päivitellä meidän tilankin kuulumisia, mutta hevosblogi onkin vienyt sen kaiken bloggaamisajan. Koska tilamme muutti nimeä, muuttui myös blogin nimi. Olen päivitellyt kuulumisia viimeksi 1,5 vuotta sitten tammikuussa. Talo ei ole ihan hirveästi mielestäni edistynyt, mutta lukiessani viimeisintä postausta havahduin, että onhan meillä makuuhuone muuttunut ja pihastakin lähtenyt yhtä sun toista pois.

Makuuhuoneen päätyseinään valittiin luonto-aiheinen tapetti

Tiilimuuri maalattiin valkoiseksi, jotta saatiin lisää valoa ja tilan tuntua pimeään huoneeseen


Katon paaneleihin vedettiin valkolakka, mutta seinät jätettiin ennalleen.





Lattiaan laitettiin "Offroad" niminen laminaatti, joka tuo mieleeni hienosti haalistuneen vanhan, harmahtuneen ladon seinän.



Tapetin kolmiulotteisuus pidentää tilaa mukavasti.


Tapetti laitettiin päätyseinälle, jossa oli aiemmin vaatekaappi.

Vaatekaappia purettaessa ilmeni, että takana oli pelkkä pinkopahvi, joten seinään laitettiin kipsilevy ja tapetti päälle






Tässä vielä kuva entisestä päätyseinästä, joka koki suurimman muutoksen makuuhuoneessa

Viime kesänä ei saatu vielä nurkkalautoja taloon tai ikkunanpellityksiä, joten se homma on tänä kesänä edessä. Terassin tekeminen siirtyi ensi kesälle myös. Mihin meillä on sitten aika mennyt? Pihan laittoon. Tai oikeastaan hevosten olojen parantamiseen. Talosta puuttuu ulkovalot, mutta talli on ulkoa joka nurkalta valaistu. Niinhän se menee, että eläinten olot ensin ja sitten tulee vasta ihmiset. :)

Tammikuinen maisema olohuoneen ikkunasta

Kissat kyttäävät lintuja

Talja tv:n edessä




Naperon lempileikki ; esittää taljaa

Havuja!





Pihaan tuli tilaa kun leikkimökki purettiin pois. Lapsettomat ihmiset ei sellaista tarvitse ja mökki itsessään ei ollut mikään priimakuntoinen, joten ei nähty vaivaa sen eteen, että olisi se ehjänä siirretty pois. Omenapuita on myös karsittu ja tuotu soraa lisää kulkuväylille. Kasvihuonetta hieman kunnostettiin ja kasvihuoneesta poistettiin lämmityskamiina kokonaan, koska todettiin tarpeettomaksi.





Leikkimökin paikalla on tyhjä kohta ja kivikasa (vielä..)



Välillä ahdistaa asua keskeneräisessä, mutta niin se kai menee, että rintamamiestalossa on aina jotain laittoa, eikä se ole koskaan "valmis". Pirtistä puuttuu edelleen listat, seinistä puuttuu maalia, lämpöpatterit on koteloimatta, mutta mikään noista ei onneksi estä asumista.