torstai 19. kesäkuuta 2014

Keittiö vaiheessa

Keittiö valmistuu hitaasti, mutta melko varmasti. Tehdään keittiö itse ja kun olemme päivät töissä on aikaa työstää keittötä vain iltaisin. Olemme onneksi saaneet apua keittiön teossa. Molempien isät oli mukana levyttämässä seinää. Monta mutkaa on tullut matkaan, kuten se, että talo on kiero kuin mikä. Talon kulma ei ole 90 astetta, joten joutui hieman soveltamaan, että saatiin kaapit seinään.


Minua ihmetytti tuo keltainen / limenvihreä sävy, joka paljastui kaapiston takaa yhdistettynä hempeän vaaleanpunaiseen, mutta makunsa kullakin. Ehkä tuo on ollut sen ajan "hittiväri".

Näissä kuvissa on jo kaapistot purettu, mutta jätimme vielä illaksi uunin ja vesipisteen paikalleen, jotta saimme tehtyä viikon ruuat valmiiksi


Putkisto näytti mielenkiintoiselta. Putken ja lattian väliin on jäänyt niin iso rako, että sieltä on tullut hiiriä sisälle talvella. Siksi kaappien alla oli aika paljon hiirten papanoita ja muuta mukavaa. Nämä putket uusittiin ihan ammattilaisen toimesta ja reikä tukittiin.


Väliaikainen vesipisteemme ennen seinän purkamista.


Seinässä oli tapettia laskujeni mukaan 7 kerrosta. Pohjalta löytyi kaikkien yllätykseksi hirsiseinä.


Hirsiseinästä paljastui erikoinen kolo keskellä seinää, jossa on joskus ollut ikkuna. Olisi ollut hieno tehdä ikkuna tähän kohtaan niin oltaisiin saatu lisää valoa pirttiin! Mutta ei suunnitelmaa voinut enää muuttaa kun oli tilattu kaapit ja kaikki mittojen mukaan. Onneksi keittiöön tulee niin paljon ledejä, että ainakaan valosta ei ole puutetta.

Tässä kuva kun seinä kipsilevytettiin.

Levitin seinään Kiillon kosteussuojan laatoituksen alle. Seinä maalattiin tikkurilan Lumi -sävyllä.

 Tässä kuvassa on jo alakaapistot paikallaan. Vetimet puuttuu vielä. Ihastuin hirsiseinään niin paljon että jätämme sen tuosta oven karmin ympäriltä näkyviin. Tosin se pitää vielä pestä ja hioa, mutta eiköhän siitä nätti tule :)

 Kissa halusi mukaan kuvaan kun kiinnitettiin kulmakaapit.

Tässä on tämän hetkinen tilanne, eli kaappien hyllyt ja ovet puuttuu, liesituuletin puuttuu ja laatoitus puuttuu. Astianpesukoneen ovi otettiin tilapäisesti pois paikaltaan. Ledit on jo asennettu kaappeihin. Näistä on hyvä jatkaa viikon rantaloman jälkeen. Ihanaa saada ajatukset pois tästä projektista, koska kaaoksen keskellä on ollut todella epämiellyttävää asua ja pinna on ollut kireällä molemmilla..


Vaikka kesäkuu onkin ollut melko kylmä ja myrskyinen on myös pari hellepäivää mahtunut joukkoon. Pari viikkoa sitten sunnuntaina saatiin vihdoin pikku-Massikka toimimaan ja pääsin koeajolle.


Traktorin polkimet olivat yllättävän raskaat ja rysäytin päin puskaa kun oli kytkimen kanssa haasteita. Muuten traktori oli ihan näppärä ja sillä saa myös lumityöt tehtyä talvella...jos tarkenee.

Tomaatit on kasvaneet hienosti. Aloittelijana en tiennyt mitä "varkailla" tarkoitetaan. Äiti tuli käymään ja kysyi, että olenhan muistanut nyppiä varkaat pois tomaatista. Luulin, että varkaat on jotain toukkia ja sanoin että ei niitä ole ollut. Onneks tuli tämäkin asia selväksi sillä varkaat olisi voineet estää tomaattien kasvamisen!


 Pieniä kasvihuonekurkun alkuja. Lajike on "baby" eli ei pitäisi tulla ihan niin pitkiä kurkkua, mitä yleensä kasvihuonekurkuista tulee.

Kun palaamme Kreikasta, on varmaan perunakin jo syötävää. Meillä on ihan perunamaakin, mutta laitoin vähän kasvihuoneeseen, jotta saadaan kesäperunaa, koska perunat itää niin hitaasti.. (varsinkin kun istutettiin vasta kesäkuun puolella...)


Pihassa kukkii vaaleanpunainen "juhannusruusu", aika erikoisen näköinen.



Mukavaa juhannusta! Me lähdetään Kreikan lämpöön viikoksi ja jatketaan sitten keittöremonttia :)

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kaapit saapuivat

Tänään saapui keittiön kaapit! Tilattiin ne Ikeasta perjantaina kotiinkuljetuksella ja ne kuljetettiin sisälle asti tänään :) Nyt ne on kasassa tuossa keittiön nurkassa kun pitäisi vanha saada purettua ensin alta pois. Perjantaina mennään tilaamaan kodinkoneet ja etsitään jokin kiva kaakeli/laatta seinään.

Tässä kuvia keittöstä nykyisessä kunnossaan, ennen kuin se puretaan;

 Lattia säilytetään ennallaan, myös pirttipöytä on tullut jäädäkseen.


 Katto, seinät ja kaapisto menee uusiksi ja kodinkoneet vaihtoon, vaikka ihan hyvin toimiikin. Varsinkin retromallinen Pikapasseli -niminen Rosenlewin astianpesukone on ollut näppärä ja pessyt nopeasti.. tosin vie varmaan aika reippaasti vettä nykysuosituksiin verrattuna. Vanha jääkaappi menee isännälle autotalliin, mutta uuni ja astianpesukone on kotia vailla, näistä saa näppärät laitteet esimerkiksi mökille, jos jollain on tarvetta!

 Jääkaappi saa jäädä tuonne kulmaan mahdollisimman kauas leivinuunista ja viereen tehdään todennäköisesti jokin siivouskomero.



 Tässä on uudet kaapit nätissä paketissa.

Nappasin tänään myös pihalta muutaman kuvan kun kävin kastelemassa kasveja;

Kasvihuoneessa on itänyt kaikenlaista.

Ensimmäiset tomaatit löytyy jo, kunhan vielä kypsyvät niin pääsee maistamaan oman maan herkkuja

 Tammenlehtisalaatti ja lehtisalaatti rehottaa

Pinaattiakin voi jo hyödyntää.

 Vesimelonit ja chilit on vielä ruukuissa kun ne on niin pieniä, että täytyy vielä hieman odottaa, jotta saan ne maahan istutettua.

Hain eilen Hong Kongista kasvuharson kasvimaalle, että linnut ei syö herneiden ja sipulien alkuja. Muut eivät ole vielä itäneetkään, ei edes rikkaruohot, mutta tuon pitäisi nopeuttaa kasvua.

Piha näyttää nyt ihan kivalta kun nurmikko on leikattu. Noihin paljaisiin kohtiin pitäisi kylvää vähän valkoapilaa.



Pellotkin vihertävät jo, toivottavasti kurjet ja peurat eivät syö koko satoa.