sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Keväistä pihaa

Kierrän jatkuvasti pihapiirissä tarkastelemassa kevään merkkejä. Kukkaa löytyy jo jos jonkinlaista, mutta eniten odotan sitä että ruoho kasvaa ja puihin tulee lehdet. Tälle kesälle on suuria suunnitelmia nimenomaan pihaan ja talon ulkoasuun liittyen.

Vietimme talvilomaa vasta huhtikuulla, jotta pääsimme pihatöihin. Loman aikana purimme heinäladon päädyssä, lähes romahtamispisteessä olleen vajan.





Vaja oli maasta kattoon täynnä polttopuuta, joten meni useita päiviä ensin saada vaja tyhjäksi, ennen kuin purkaminen voitiin aloittaa..





Kattohirsi oli poikki, mikä aiheutti katon notkahtamisen.




Katos on nyt purettu ja pilkottu ja maa pohjustetaan suodatinkankaalla ja kalliomurskeella. Sitten aletaan kyhäämään tilalle katosta, josta tulee hevosten toinen pihatto :)

Tässä vaja purettuna hevosten takana;





Kaivuri kävi kaivamassa mutaa ja lantaa pois tarhasta. Kura jatkui todella syvälle ja siitä tulikin isot kasat, jotka jätetään tarhaan valleiksi tai "kukkuloiksi". Ovat vähän näkösuojana ja hevoset joutuvat kiertämään tai voivat halutessaan myös kiipeillä kukkulan päälle tähystelemään.




Kaivurin jälkeen työtä jatkettiin massikalla. perälevyllä ja lapioilla. Miehet painoivat monta päivää hommia mudassa ja lapion varressa. Pohjan pitäisi saada kuivua rauhassa, mutta ikävä kyllä sadekuurot hieman viivästyttävät urakkaa.








Talo on sisältä muuttunut hetkellisesti kasvihuoneeksi. Kylvin ruukkuihin jo maaliskuulla tomaattia, kasvihuonekurkkua, chiliä ja vesimelonia. Huhtikuulla laitoin samettiruusua myös itämään.










Tällä hetkellä ruukkuja löytyy keittiöstä, olohuoneesta ja makuuhuoneesta. Kaikista paikoista mihin aurinko paistaa. Raahasin olohuoneeseen vintiltä yhden ylimääräisen pöydänkin. Minulla on kolmisenkymmentä ruukussa olevaa tomaattia ja vielä kaksikymmentä idätyskennossa (jotka tätyisi kiireesti siirtää ruukkuihin, mutta ei ole paikkoja, minne laittaa ruukkuja..) Kuukauden aikana on tomaatit ja kurkut kasvaneet huimasti ja tomaatit veinkin tänään karaistavaksi kasvihuoneeseen.;




Olen istutellut pihaan myös jos jonkinlaista sipulia ja kukkaa. Suosin monivuotisia kukkia, koska olen pihi enkä raaski ostaa joka kesä kukkia... Viime keväänä lähinnä seurailin, että mitä kasvia tulee minnekin päin pihaa ja nyt oli aika jo vähän istutella. Haluan, että pihapiiri pysyy mahdollisimman vanhanaikaisena ja maatilamaisena myös kasvienkin osalta.

Viimevuotinen minttu on yllättäen herännyt kasvihuoneessa


Sain alppiruusunkin pihaan, männyn juurelle


Istutin navetan seinustalle pari punaista ruusua.

Kyhäsin heinäseipäistä porttia navetalta talolle, tämä on kesken vielä ja tähän voisi istuttaa köynnöksen.




Talon seinustalla olevat punaiset tulppaanit alkavat kukkia ihan kohta.



Tyhjennettiin pihatto pellolle. Tuossa on lantaa, turvetta ja olkea.

Sain äidin siskolta vuorenkilpeä, jotka istutin sadevesikaivon ympärille.


Äidin siskolta sain myös lipstikkaa keittoihin mausteeksi.



Mursketta on tuotu pihatielle, joka oli melkoista kuravelliä viime syksynä. Vieläkin tarvitaan muutama kuorma mursketta.