tiistai 16. joulukuuta 2014

Keittö valmistui (johan sitä jo odoteltiinkin..)

Kolmen kuukauden hiljaisuuden jälkeen päivittelen taas tilan kuulumisia. Siinä ajassa tilan nimi vaihtui lohkomisen yhteydessä ja keittiö saatiin viimein valmiiksi. Mieliin palauttamiseksi tässä on vielä lähtökohta eli alkuperäinen keittiö, jota lähdettiin remontoimaan;




Kun kesällä päivittelin keittiön kuulumisia, oli keittiö remontoitu tähän asti;


Eli tässä vaiheessa oli tehty vain tuo "työtila" (mikä olikin se suurin työ..) Muutoin keittiö oli ennallaan. Tämän vaiheen jalkeen olikin pitkä tauko, jolloin tyhjättiin heinäladosta kattoon asti ollut puukasa, täytettiin lato heinällä, remontoitiin talli ym. muuta pientä. Keittiön pariin palasimme syksyllä kun ulkohommia ei voinut enää tehdä. Keittiötä remontoitiin iltaisin ja viikonloppuisin.

Keittöstä löytyi hieno hirsiseinä, joka olisi ollut houkuttelevaa jättää kokonaan esille, mutta hirsiseinästä veti ihan kamalasti. Tuuli puhalsi sisälle hirsien raosta ja oli ihan älyttömän kylmä siihen asti kunnes saatiin tuo seinä peitettyä.





Sisäseinästä jätettiin hirsi näkyviin, mutta tuosta kulmasta veti myös aika pahasti, mikä on oven ja hirren välissä. Oven toisella puolella on eteinen, sellainen vanha ja kylmä mikä maataloissa yleensä on, josta lähtee rappuset yläkertaan.




Ikkunan pokan vierestä löytyi vanhoja muistiinpanoja;





Tuohon tuuliseen seinään mistä eniten veti laitettiin tuulensuojapaperi, rimotettiin ja päälle kipsilevy. Kipsilevy on muuten tässä syksyn mittaan todettu aika kylmäksi seinämateriaaliksi. Varsinkin kun keittiössä ei ole tapetteja, vaan on vain maalattu levyn päälle.



Hirsiseinä jynssättiin kristallisoodalla ja oikein perinteisellä juuriharjalla. (Oli muuten yllättävän vaikeaa löytää oikeaa juuriharjaa kaupoista. Nykyään kun ovat niitä nailonisia ja liian pehmeitä. K-Raudasta onneksi löytyi aito ja alkuperäinen juuriharja ;) ) Löysimme vintiltä vanhan, vaaleansinisen kaapin, joka sai paikkansa keittiöön. Kaapin päällä oleva ikkunanpoka on kesällä puretusta navetan päätyikkunasta. Tässä kuvassa on vielä muurin viereinen lauta maalaamatta valkoiseksi.






Keittiöön ostettiin lisäksi vaatekaappi ulkovaatteille, koska kuten jo aiemmin mainitsin, eteinen on kuin jääkaappi, eikä siellä voi säilyttää vaatteita. Keittiön oven pieleen sopi myös nätisti kenkäteline ja naulakko vieraita varten. Naulakko löytyi vintiltä ja myös sen päällä oleva vanha Agan radio, joka ei tosin enää toimi, mutta käy koristeesta. 







Keittiöön löytyi uusi hissivalaisin Kodin1:stä. Oli muuten viimeinen valaisin tuota mallia koko puljussa. Tämä on näytekappale, joten saimme sen vähän edullisemmin :)


Työtason ja lieden vireiseen hirsiseinään löysivät paikkansa mummulta peritty maustehylly, sekä muita hyödyllisiä tarvikkeita, jotka muuten pyörisivät pöydillä.






Ikkunaan tehtiin uusi ikkunalauta, josta pääsee lämpö ylös ja patteri koteloitiin. Ikkunan pokat saivat jäädä ennalleen. Toki kävi mielessä maalata ne valkoiseksi, mutta valkoista on muutenkin jo niin paljon niin nämä saivat jäädä ennalleen. Sopivat hyvin lautalattian ja hirsiseinän väreihin.




Koska syksy on jatkunut sateisena ja myrskyisenä jo pitkään, olemme lämmittäneet pirtissä (keittiössä) leivinuunilla, koska puukattilaa ei viitsi tai ehdi kovin usein lämmittää.

Joulun välipäivinä aloitetaankin makuuhuoneen ja olohuoneen remontti, siitä päivittelen myöhemmin lisää.




Lämpimät joulun toivotukset kaikille!